Be the Real You
Liity ketterään ja pohjoismaiseen työyhteisöön, joka asettaa ihmiset ja yhteistyön etusijalle!
Tutustu uramahdollisuuksiin Innofactorilla
Meillä Innofactorilla työskentelee yli 550 henkilön kansainvälinen asiantuntijajoukko, jota yhdistää kiinnostus työskennellä innovaatioiden ja uusimman teknologian eturintamassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Tiimimme ovat autonomisia ja itseohjautuvia, ja ottavat vastuun omasta tekemisestä ja asiakkaistaan. Työnantajana tarjoamme resurssit, työvälineet ja projektit, mutta tiimi itse päättää, millä teknologioilla, kielillä ja frameworkeilla asiakkaan haasteet ratkaistaan. Olemme ylpeitä kättemme jäljestä, ja tiimimallimme tukee osaajiemme halua tehdä asioita uudella tavalla, taaten samalla korkean laadun toimittamisen asiakkaillemme.
Meillä voit olla juuri sellainen, kuin olet! Emme odota kaikkien tulevan samasta muotista, joten meiltä löytyy jokaiselle jotakin. Voit siis tutustua uusiin ihmisiin yli tiimi- ja yksikkörajojen harrastetoimintamme ja koulutusten kautta, keskittyä työskentelemään oman tiimisi kanssa, tai mitä tahansa tältä väliltä. Tärkeintä meille on että saat olla oma itsesi.



Junior-osaajille
Meillä on hyvä olla töissä
Työntekijämme kertovat
Avoimet työpaikat
Etkö löytänyt sopivaa työtehtävää?
Voit tilata hakuvahdin ja jättää meille avoimen hakemuksen helposti täällä.
Rekrytointilupauksemme
Innofactorilla sitoudumme ammattimaiseen ja oikeudenmukaiseen rekrytointiprosessiin. Hakemuksesi lukee aina ihminen, ja hakija arvioidaan hänen taitojensa ja kykyjensä perusteella ilman syrjintää.
Haluamme luoda läpinäkyvän rekrytointiprosessin, jossa myös hakijan on helppo tehdä päätöksiä. Kehitymme jatkuvasti, tunnistaen esimerkiksi alitajunnan vinoumia ja ennakkoluuloja. Parannamme käytäntöjämme pysyen ajan tasalla asiaankuuluvasta lainsäädännöstä ja eettisistä aiheista. Näin pidämme itsemme vastuussa päätöksistämme ja niiden tuloksista.
Laadukas työnohjaus
Innofactorilla panostamme ihmisiin! People Managerit ovat tukenasi esihenkilöroolissa, Business Coachit ja tiimiläisesi neuvovat käytännön työasioiden kanssa ja Agile Coachimme tarjoavat valmennusta työskentelytapoihin liittyen.
Itseohjautuvat tiimit
Tiimityö kunniaan! Itseohjautuvilla tiimeillämme on paljon päätäntävaltaa ja johdon tehtävänä on olla tiimien tukena. Innofactorilla työskentelemme ketterin menetelmin erilaisissa asiakasprojekteissa. Lue lisää Innofactorin tiimimallista blogistamme.
Ammatillinen kehittyminen
Haluamme panostaa osaamisen kehittämiseen. Meillä esimerkiksi sertifioinneille on hyvin aikaa ja mahdollisuuksia, ja sertifikaattien suorittamiseen kannustetaan. Tuemme urapolkuja talon sisällä ja kannustamme sisäiseen liikkuvuuteen, jos uuden kokeileminen kiinnostaa.
Työaika- ja paikkajärjestelyt
Innofactorilla töitä tehdään tarkoituksenmukaisimmalla tavalla – toimistolla, asiakkaalla tai etänä. Tiimit sopivat yhteiset pelisäännöt työskentelylle. Liukuva työaika mahdollistaa mukavasti joustoja työpäivään. Toimistomme Kööpenhaminasta Ouluun ja Oslosta Lappeenrantaan ovat henkilöstömme hyödynnettävissä ja luovat mahdollisuuksia työntekoon kaikkialla Pohjoismaissa.
Kulttuuri
Työterveys
Työntekijöidemme hyvinvointi on meille ehdoton asia. Tarjoamme kattavan työterveyshuollon, joka sisältää muun muassa vuotuisen edun hammashoitoon, työterveyspsykologin palvelut, fysioterapiaa sekä tarvittavat tutkimukset. Lisäksi meillä on vapaa-ajan tapaturmavakuutus koko henkilöstölle.
Henkilöstöedut
FunClub
Innofactor TES
Meidän lupauksemme
Joustava ja tiimikeskeinen työ
Mahdollisuus kehittyä ja tehdä merkityksellistä työtä
Ketterä johtajuus
Ura Innofactorilla
19ELOInnofactor Coden korkea asiakastyytyväisyys ei synny sattumalta
Kun asiakastyytyväisyys nousee poikkeuksellisen korkealle tasolle, taustalla on harvoin yksittäinen tekijä. Useammin[...]
19 elo 2026Lue lisää
20MAALISKetterä johtajuus Innofactorilla
Nopeasti muuttuvalla IT-sektorilla ketteryys on valttia organisaation kaikilla osa-alueilla, niin projektityössä kuin[...]
20 maalis 2025Lue lisää
17HEINÄEsittelyssä DigiStar: Sakari, Junior Data Engineer
Innofactor DigiStar on IT-alan junior-osaajille suunnattu ohjelma, joka tarjoaa vakituisen työsopimuksen lisäksi[...]
17 heinä 2024Lue lisää
18MAALISMitä ovat sertifikaatit ja miksi niitä kannattaa suorittaa?
IT-alalla suoritettavat sertifikaatit ovat tunnustuksia, joiden avulla osaajat voivat osoittaa taitojaan ja[...]
18 maalis 2024Lue lisää
11MAALISInnofactorin pilviasiantuntijat – Pohjoismaista yhteistyötä ja jatkuvaa oppimista
Pilvikonsulttimme auttavat asiakkaitamme toteuttamaan pilvimigraatioita, automatisoivat soveltuvia[...]
11 maalis 2024Lue lisää
23TAMMIInnofactorin rekrytiimin vinkit työnhakuun
Tammikuu on usein uusien tuulien aikaa, myös työpaikan suhteen. Koska alkuvuodesta monet katsastavat uusia ammatillisia[...]
23 tammi 2024Lue lisää
26LOKAEsittelyssä DigiStar: Asser, Junior Software Developer
Innofactor DigiStar on IT-alan junior-osaajille suunnattu ohjelma, joka tarjoaa vakituisen työsopimuksen lisäksi[...]
26 loka 2023Lue lisää
28SYYSEsittelyssä DigiStar: Jade, Junior Full Stack Developer
Innofactor DigiStar on IT-alan junior-osaajille suunnattu ohjelma, joka tarjoaa vakituisen työsopimuksen lisäksi[...]
28 syys 2023Lue lisää
14SYYSEsittelyssä DigiStar: Patrik, Junior Data Analyst
Innofactor DigiStar on IT-alan junior-osaajille suunnattu ohjelma, joka tarjoaa vakituisen työsopimuksen lisäksi[...]
14 syys 2023Lue lisää
31ELOEsittelyssä DigiStar: Anni, Junior Full Stack Developer
Innofactor DigiStar on IT-alan junior-osaajille suunnattu ohjelma, joka tarjoaa vakituisen työsopimuksen lisäksi[...]
31 elo 2023Lue lisää
10ELOInnofactor Uratarina: San, Scrum Master
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla[...]
10 elo 2023Lue lisää
17MAALISTiimin tuki on korvaamatonta – Millainen on Innofactorin tiimimalli?
Innofactorin tiimit työskentelevät ketterin menetelmin. Projektit edistyvät jakso eli sprintti kerrallaan. Kun[...]
17 maalis 2023Lue lisää
26ELOInnofactor Uratarina: Alli, Software Developer
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla[...]
26 elo 2022Lue lisää
12ELOInnofactor Uratarina: Ville, Senior Software Developer
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla[...]
12 elo 2022Lue lisää
03KESÄInnofactor Uratarina: Katja, Customer Support Specialist
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla[...]
03 kesä 2022Lue lisää
06TOUKOInnofactor Uratarina: Jari, Senior Software Developer
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla[...]
06 touko 2022Lue lisää
22HUHTIInnofactor Uratarina: Ville, Software Developer
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla[...]
22 huhti 2022Lue lisää
07JOULUSertifioituneet osaajamme #Osa4 | Jami Leivo
Tässä blogisarjassa esittelemme innofactorilaisia, jotka ovat suorittaneet työnsä ohessa erilaisia sertifikaatteja.[...]
07 joulu 2021Lue lisää
18MARRASKetteryys on noussut avainasemaan – oletko sinä ketterä johtaja?
Viimeiset pari vuotta ovat osoittaneet meille kaikille, miten nopeasti toimintaympäristömme voi muuttua. Kyvystä[...]
18 marras 2021Lue lisää
12MARRASDigiStaran matkassa #Osa3 – Kaikki mokaavat joskus
Innofactorin DigiStar-ohjelma toteutui vuonna 2021 jo kolmatta kertaa. Ohjelmaan valitaan vastavalmistuneita,[...]
12 marras 2021Lue lisää
01MARRASSertifioituneet osaajamme #Osa3 | Heidi Alli
Tässä blogisarjassa esittelemme innofactorilaisia, jotka ovat suorittaneet työnsä ohessa erilaisia sertifikaatteja.[...]
01 marras 2021Lue lisää
11LOKAHaastattelussa Innofactorin kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéll
Jarno aloitti Innofactorin kyberturvallisuusliiketoiminnan johtajana elokuussa 2021. Hän vastaa Innofactorin[...]
11 loka 2021Lue lisää
04LOKASertifioituneet osaajamme #Osa2 | Majid Maskati
Tässä blogisarjassa esittelemme innofactorilaisia, jotka ovat suorittaneet työnsä ohessa erilaisia sertifikaatteja.[...]
04 loka 2021Lue lisää
06SYYSSertifioituneet osaajamme #Osa1 | Katri Pacek
Tässä blogisarjassa esittelemme innofactorilaisia, jotka ovat suorittaneet työnsä ohessa erilaisia sertifikaatteja.[...]
06 syys 2021Lue lisää
02ELODigiStaran matkassa #Osa2 – Kukaan ei ole seppä syntyessään
Innofactorin DigiStar-ohjelma toteutui vuonna 2021 jo kolmatta kertaa. Ohjelmaan valitaan vastavalmistuneita,[...]
02 elo 2021Lue lisää
14HEINÄCoaching – haastaa ajattelua ja kehittää ratkaisukykyä
Innofactor on tarjonnut keväästä 2020 lähtien in house -coachingia kaikille halukkaille työntekijöilleen. Valmentajina[...]
14 heinä 2021Lue lisää
18KESÄDigiStaran matkassa #Osa1 – Tuntui heti, että olen osa tiimiä
Innofactorin DigiStar-ohjelma toteutui vuonna 2021 jo kolmatta kertaa. Ohjelmaan valitaan vastavalmistuneita,[...]
18 kesä 2021Lue lisää
24TOUKOMonimuotoisuuden edistäminen työyhteisössä – kognitiivisten vinoumien tunnistaminen ja kouluttautuminen avainasemassa
Toukokuussa 2021 vietetään monimuotoisuuden eurooppalaista teemakuukautta. Viime aikoina moninaisuuden huomioinen ja[...]
24 touko 2021Lue lisää
16LOKAPeople Managerit – keitä he ovat?
Kaksi vuotta sitten Innofactorilla otettiin käyttöön uusi organisaatiomalli ja People Manager -rooli. Mutta mitä People[...]
16 loka 2020Lue lisää