Tutustu Innofactorin Microsoft 365 ammattilaisiin

Keitä olemme?
Olemme Modernin työn ammattilaisia, joita yhdistää samanlainen, useimmiten huono, huumori. Muutoin olemme hyvin sekalainen joukko niin iän, sukupuolen kuin personallisuuksien osalta.
Osalla tie Microsoftin maailmaan on kulkenut liiketoiminnan kautta. Osa meistä on työskennellyt IT-alalla jo pitkään. Teemme töitä tiiminä, jossa yksilöt keskittyvät muutoksen eri osatekijöihin, toiset muutoksen läpiviemiseen ja toiset tiettyihin Microsoftin teknologioihin, kuten Microsoft 365:een, Azureen tai Power Platformiin. Teknisemmät meistä hallitsevat vaativien ratkaisujen suunnittelun ja toteutuksen. Toisten vastuulla on varmistaa onnistunut käyttöönotto. Jakamalla oppia ja osaamista keskenämme takaamme asiakastoimituksiin parhaat osaajat ja lopputuloksen.
Mikä pitää meidät liikkeessä
Nautimme uuden oppimisesta, jopa tämän jatkuvasti muuttuvan teknologian parissa. Meille haaste on aina kutkuttava tilaisuus ratkaista ongelma. Olemme ylpeitä tavoitteiden saavuttamisesta ja aikaansaamisesta. Ja tietysti, on hienoa tehdä yhteistyötä kollegoiden kanssa, olla avuksi muille ja saada siitä palkkaa!
Miksi tekisit töitä kanssamme
Jos tarvitset muutosta organisaatiosi digitaalisessa työympäristössä tai ratkaisua yksittäiseen ongelmaan työkalujen modernisoinnissa, tee se yhdessä ammattilaisten kanssa, jotka ymmärtävät tarpeitasi ja teknologiaa. Me teemme matkan kanssasi.
Jos haluat tietää lisää osaamisestamme, sertifikaateista ja saamistamme suosituksista, tutustu LinkedIn profiileihimme.

Asiakastarinoitamme

Koiviston Auto uudisti talouden suunnitteluaan Innofactorin kanssa
Koiviston Auto on kehittänyt talouden suunnittelua ennustamisen, budjetoinnin ja konserniraportoinnin osalta[...]
Lue lisää
Innofactor tukee Alltime Groupia talouden suunnittelun kehittämisessä
Asiakastarina: Alltime Group Alltime Group on 2006 perustettu, Suomessa ja Ruotsissa valtakunnallisesti toimiva[...]
Lue lisää
Airamin kasvua vauhdittamassa – digitaalinen uudistus rakentui yhdessä Innofactorin kanssa
Yli 100-vuotias Airam modernisoi liiketoimintaansa Microsoft Business Centralin ja Innofactorin asiantuntemuksen avulla[...]
Lue lisää
Avarn Security yhtenäistää toimintansa ja tukee kasvua Dynamics 365 Finance & SCM -ratkaisulla
Yhtenäinen ERP-ratkaisu parantaa tehokkuutta, skaalautuvuutta ja toimintaa Pohjoismaissa Asiakastarina: Avarn Security[...]
Lue lisää
Tormets uudisti tarjousprosessinsa AI-agenteilla Innofactorin kanssa
Uusi prosessi vähentää manuaalista työtä ja parantaa tehokkuutta Asiakastarina: Tormets Tormets on torniolainen[...]
Lue lisää
Innofactor uudisti BMW Group Pohjois-Euroopan huollon ajanvarauksen
Jo yli 65 000 vuosittaista käyttäjää hyötyy uudistetusta ajanvarauksesta Asiakastarina: BMW Group Pohjois-Eurooppa BMW[...]
Lue lisääHaluatko lisätietoja tai jättää tarjouspyynnön?
